sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ensitapaaminen niinkuin minä sen koin...

Minun versioni ensitapaamisesta Tuiskulassa muisteltuna 22.10. 2016 -Nina-

Aamusta alkaen vatsassa liihotteli ainakin sata perhosta.
Ensi yönä me tapaamme ensimmäisen kerran yli 20-vuoteen.
Ajattelen, että kuinka pitkä tästä päivästä tuleekaan ja aloitan tuntien laskemisen…

Aamun pyöritin ajatusta; mitä ihmettä teen ruuaksi?
Olisko ihan peruskotiruokaa vai tartteeko nyt oikeen alkaa gourmet-kokiksi.
Hmm. Naisena tietenkin kilautin kaverille.
Ystäväni ei oikein osannut ottaa menuun kantaa heti.
Pari tuntia myöhemmin hän ystävällisesti laittoin minulle viestin;
*Kuule, keksin mitä ruokaa teet. Laita seksikkäät alusvaatteet ja mene hopeatarjottimelle makaamaan.*
Ystävälleni kiitos tästä vinkistä, varmasti tunnistat itsesi…
Päädyin kuitenkin hyvästä neuvosta huolimatta makaronilaatikkoon.
Yes, peruskotiruokaa, sehän se on tie miehen sydämeen vatsan kautta.

Päivä tuntui pitkältä. Kellon vilkuilu ei yhtään vienyt viisareita eteenpäin.
Kun iltapäivällä Wellu ilmoitti, että on lähtenyt laivalta kohti lentokenttää, tunnevyöry meni läpi koko kropan. Hän on tulossa kotiin <3
Step by step mentiin päivää eteenpäin.
Wellun ilmoittaessa lentokentän ja maan vaihtuessa, sydämessäni tunne kertoi:
Hän on aina askeleen lähempänä minua.
Kun vihdoin kuuden aikaan illalla minä pääsin kotiin, ensimmäinen ajatukseni oli; yhdeksän tunnin päästä tapaamme, nyt tulee kiire!

Olin mielessäni organisoinnut aikatauluni illalle järkevästi.
Missä välissä teen ruuan, milloin menen saunaan ja sitten tietenkin rentoutuneena alan valmistautumaan elämäni tärkeimpiin treffeihin. Kyllä, siltä se tuntui heti. Minä tiesin jo silloin, että tuleva tapaaminen tulee mullistamaan minun maailmani.

No arvatenkaan järkevästä suunnitelmasta ei meinannut tulla mitään!
Jännitys oli käsinkoskeltavaa. Menin edestakas asunnossa ja välillä istuin alas haaveilemaan. Ihanat ystäväni olivat onneksi puhelimen päässä ja kihersivät pitkin iltaa jännittämiselleni.

Illan hämärtyessä, kynttilänvalojen loisteessa lämmintunnelma leijui kotona.
Kuin kotikin olisi odottanut jotain mikä sieltä oli puuttunut kokoajan.

Ruuantuoksun vallatessa asunnon, minä nautin saunan pehmeistä löylyistä tehden kaikenmaailman hemmotteluhoitoja itselleni.
Tiedättehän te sen, kun nainen valmistautuu treffeihin, mitä kaikkea rituaaleja siihen kuuluukaan.

Aistin edelleen kaikki tuntemukset voimakkaasti sen illan tapahtumista; vattassa perhosia ja kuinka sydämeni sykki polttaen rinnassa.
Kunpa voisin verkkokalvoiltani välittää sen kuvan lämpimästä tunnelmasta kodissa, jossa kynttilöitä palaa kymmeniä ja minä odotan elämäni rakkautta kotiin <3

Yöllä 0100 minulla alkaa olemaan kaikki valmista.
Istun olohuoneessa kynttilänvalossa, jännitys värisee koko kehossani, sydän pamppailee ja veri kohisee suonissani.
Tiedän, että Wellu on ajamassa Porvoosta kohti Merimaskua.
Luon katseeni tähtitaivaalle olohuoneen ikkunasta ja kuiskaan toiveen universumille;
anna rakkaani tulla turvallisesti kotiin. Kyllä, rakkaani turvallisesti kotiin. Olen odottanut niin kauan.
Sydämessäni minä tiesin, että tässä hän on. Elämäni rakkaus.

Ennenkuin me aloimme kirjoittelemaan Wellun kanssa, olin kovin kyllästynyt elämääni ja eräänä iltana nukkumaan mennessä kuiskasin enkeleille toiveeni; Jos minulle on tarkoitettu joku ihminen tähän rinnalleni kulkemaan ja aidosti rakastamaan, antakaa hänen tulla elämääni nyt.
Vai onko todella niin, että minut on luotu elämään yksin?
Ja kuinka ollakaan, pari päivää tämän jälkeen facebookin inboxiin saapui viesti josta tämä kaikki alkoi…

Wellu ehdotti minulle matkalta, että ota lasi viiniä jännitykseen.
En halunnut. 
Me olimme aloittaneet tutustumisen vesiselvänä ja niin se viedään loppuun saakka.

Koska olin tietenkin pukeutunut jo mekkoon, 
laittanut kiharat hiuksiin valloilleen ja meikit täydellisin vedoin, 
en voinut mennä torkkumaankaan.
Paitsi, ellei… kyllä! Päätin mennä sängyn päälle ”ruumisarkku-asentoon” levähtämään, 
jotta en sotkisi meikkiä ja hiuksia.  Laitoin puhelimen rinnanpäälle, jotta kuulen kun Wellu soittaa. No, en tietenkään saanut torkuttua vaan aloitin määrätietoisen hiippailun pitkin asuntoa korkojen kopistessa lattiaa vasten.

0315 auton valot vilahtivat olohuoneen ikkunaan.
Tuntui kuin tuhat perhosta olisi lähtenyt lentoon vattassani, sydän hypähti kurkkuun ja koko kehoni värähteli.
Hengähdin syvään parikertaa ja menin avaamaan oven ja odottamaan…

Kuulin askeleiden lähestyvän soratiellä, ajattelin itsekseni, että ompas vahvan miehen askeleet ja huuleni taipuivat vienoon hymyyn. Askeleet lähestyivät. Pian näin pihavalon loisteessa hahmon pihaportillani. En tiedä mitä tapahtui, maailmani sumeni… Seuraava muistikuva on eteisestä kun katson Wellua silmiin. Kuinka komea hän onkaan, tuikkivat tummat silmät ja samettinen ääni. Kiedoin käteni Wellun kaulalle, painoin pääni hänen kaulakuoppaansa ja kuiskasin korvaan; älä koskaan mene pois. Tunsin hänen kätensä lantiollani ja tuntui, että sulan siihen paikkaan.

Kun huulemme kohtasivat ensimmäisen kerran, ne oli kuin valettu toisiaan varten.
Täydellinen ensisuudelma.
Minä jopa uskon, että klassisesti toinen jalkani nousi ylös…

Jotenkin siitä eteisestä siirryimme keittiöön.
Katsoimme toisiamme, tärisimme ja hengitys salpautui.
Me olimme keittiössä varmaan vartin, katseemme harhailivat. Silmiemme ujosti kohdatessa, tuntui kun puna nousi poskille ja jännitti niin saakeliks.
Päätimme, että nyt otamme pikku napanderit. Jääkylmää jekkua shotit ja sitten mennään sohvalle istumaan ja tutustumaan.
Minä tietenkin tärisevin käsin ojensin jekkupullon Wellulle ja hän tärisevin käsin kaatoi ohi shottilasin valkoiselle liinalle.
Hermostunutta kiherrystä ja säkenöiviä silmiä, sitä se oli.

Kun katseemme kohtasivat istuessamme sohvalla, me tiesimme; tässä se on.
Aito oikea rakkaus, jota molemmat olivat odottaneet koko elämänsä.

Ja rakkaat lukijat, 
me muistimme uunissa jälkilämmöllä muhineen makaronilaatikon vasta kahden päivän päästä.


I look at You and see the rest of my life in front of my eyes <3 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti