tiistai 31. tammikuuta 2017

74 tunnin yllätys


Rakkaan mieheni ollessa merellä töissä, olen tottunut ihmisten päänkallistuksiin ja kommenttiin;
 oi, niin kauan poissa kotoa, miten sinä jaksat?
 Lämpö valtaa sydämeni kun vastaan, että olen odottanut häntä 40 vuotta.
  Nyt hän on tässä rinnallani, miksi en jaksaisi?  <3

Meidän arkeamme on kahdenlaista; loma-arki ja työtörnit.
Welmerin ollessa kotona, me emme välitä kellosta emmekä päivistä onko tiistai vai lauantai. 
Me elämme hetkessä ja nautimme toisistamme tehden juuri niinkuin meitä huvittaa. 
Voimme eräillä kotimaastoissa Merimaskussa tai Taivassalossa, tai kuten viime lomalla hypätä autoon ja ajaa Hemavaniin 1300km rakkaiden ystävien luo.

Kotiarkeemme kuuluu tietyt perinteet, joista pidämme kiinni koska ne ovat meille tärkeitä ja hauskoja hetkiä. Niistä mainittakoon joka aamu kahvit sängyssä ja ainakin yksi jakso frendejä. 
Se ohjelma kutittaa huumoriamme ja on meidän juttu :D Usein illalla mennessämme nukkumaan, vielä yksi jakso katsotaan.... Mä luulen, että mun lemppari on Phoebe (hän muistuttaa myös erästä ystäväämme aikalailla ;) ) ja taitaa Wellu fanittaa Rossin viisasteluja :D


Me nautimme viettää aikaa kotona yhdessä.
Kun meillä on kaksi kotia, me saamme touhuta täysin erilaisia juttuja. Siinäpä onkin se juju ;)
Esimerkiksi kun me saunaamme usein ja kauan,  Merimaskussa on sähkökiuas, Tuiskulassa puu, ne ovat täysin erilaiset, mutta ihanat saunahetket. 

Yksi Tuiskulan kodin traditioihin kuuluva vuorokauden hetki on,  jolloin me discoilemme ja laulamme, levyraadin ansionsa voi tutustua ja oppia uutta toisesta ihmisestä musiikin kautta. 
Meillä oli rakkaita ystäviä kylässä lauantaina, yksi heistä sanoikin, että "ai juu, tuolla yläkerrassa on aina se huonokuuloisten disco" ja me kaikki repesimme nauramaan :)  Eli meidän tyyliin volat kaakkoon ja anna musiikin viedä....
Discopallon valo häikäisee niin usein Tuiskulan kallioita, laulu raikaa ja kaksi rakastunutta tekee "moovseja", mistä toinen aina pähkinöi. 


Takkatulesta ei varmaan tarvitse edes kirjoittaa. Nämä kuvat kertovat kaiken <3 


Kun rakas mieheni on töissä, arki on erilaista, mutta silti mahtavaa.
On ihana kaivata ja ikävöidä, ja tehdä erilaisia juttuja yhdessä. Niistä kerron myöhemmin omassa blogipostauksessa, mitä se arki on. 
Tässä haluan keskittyä yhteen arjen osa-alueeseen ja se on YLLÄTYS.
 Niitä rakkaani osaa minulle järjestää <3

Viime perjantaina aamupäivällä hän soitti, että tuletko hakemaan Porvoosta, minä tulen viikonlopuksi kotiin!! Universumin ihanin yllätys, mitä minä olen koskaan saanut. 

Puhelusta meni 7 tuntia, että napotimme yhdessä meidän "paskalaatikossa", kuten rakas mieheni autoamme kutsuu ;) Sen seitsämän tunnin aikana vattassani liihotti jälleen ne tuhat perhosta, jotka siellä ovat olleet ensitapaamisestamme lähtien. Tiedättekö sen tunteen, kun jännität rakkaasi kohtaamista niin, että pulssi huitelee kahdessa sadassa koko ajan! Kun ajelin kohti Porvoota, siteerasin erästä biisiä.... moottoritie ei ole se joka täällä on kuumaa.
 Se on ihanaa <3 


Vietimme seuraavat 74h täyttä ilotulitusta yhdessä, meidän arkeamme <3
Viikonlopun jälkeen olen yhä enemmän rakastunut aviomieheeni, 
vaikka tuntuu, että kuinka se voi olla mahdollista? 
Rakastan Wellua niin paljon kuin minusta lähtee ja silti se tunne vain syvenee <3 

 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Lämpö kylmyydessä

Luoja kuinka osasitkin kirjoittaa mulle kauniisti rakas. Mulle ei kukaan koskaan ole kirjoittanut noin, ja vieläpä niin et tiedän sen tulevan suoraan sydämmestä. KIITOS! 

Haluankin yllättää sut aamuksi tällä pienellä kirjoituksella siitä, mitä sä mulle oikein merkkaat töissä ollessani. Niinku tiedät, tämä mun toinen maailmani on melkoisen kylmä ja kliininen paikka. Ja tänne sä tuot mulle voimaa / lämpöä enemmän kuin osaat edes kuvitella. Katsos nyt näitä kuvia, anna niiden selittää sulle mitä tarkoitan... Säästyy tuhansia sanoja ;)


Tässä on mun maailmani silloin kun olemme erossa. Kliininen, kaikki egon suunnittelemaa. Kannen peittävän lumen voi kuvitella olevan ikäväni. Yritän tietysti tehdä parhaani pitääkseni ikävän loitolla, mutta se peittää kaiken alleen. Teen lumitöitä sen minkä pystyn jotta kykenen toimimaan... Muutoin, annan ikävän olla ja syleillä minua. Miten makeeta onkaan, että on KUNNON ikävä. Mä todella rakastan myös mun ikävääni.

Mitä minun sitten on täällä ikävä? SINUA...


Sitä iloista ilmestystä jota minulla on kunnia kutsua vaimokseni. Mulla on ikävä sun kiljahduksia kun kiusaan sinua. Mulla on ikävä sun lämmintä katsetta ja kuvassakin valmistuvia ihania kiharoita. Ja eniten, eniten mulla on ikävä sitä tunnetta kun ollaan samassa tilassa. Kuten monesti ollaan puhuttu, sillä ei ole väliä missä ollaan... Kunhan ollaan samassa tilassa, siinä tunteessa on jotain maagisen hienoa. Mua hymyilyttää sun kanssa AINA. 

Miten sitten hoidat ikävääni?


No vaikkapa näin... Tämä kuva kertoo kaiken. Mä olen ikävissäni laivalla, mutta täytenä pähkinänä kun näen sut Skypen välityksellä. Avaat mulle ikkunan kotiin sekä itseesi. Nämä on korvaamattomia hetkiä mulle. Kiitos siitä, että pidät huolta kodeistamme silloin kun olen poissa. Et todella tiedä paljonko arvostan sitä. Mulla on levollinen olo kun tiedän, että vedät mun kanssa siellä samaa köyttä, samaan suuntaan.

Mitä siis oikein haluan sanoa?


No tämän! Siis sulla on tämmöinen lasin alunen... Ku ekaa kertaa näin tämän, nauroin itseni miltei hengiltä. Ja nimenomaan siksi, että tämä kiteyttää prikulleen sen kaiken mitä minulle olet ja merkitset. 

Kiitos, että olet mulle just tollanen ku olet. Yhtäkään ominaisuutta sussa en vaihtais pois enkä muuttais, sillä sit sä olisit vain "Queen of Almost Everything". Ei... vaan just näin. Kuten oot äitini kanssa todennutkin, mä tarvitsin juuri sun kaltaisen naisen. Mä tarvitsin sen oman elämäni kuningattaren, ja se sä todella olet. 

Rakastan sinua Nina, vaimoni mun <3 

Ja ai niin... Hyvää huomenta...

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rakkauden valo...

Paljun lämmössä kotikonnuilla... <3

Neljäkymmentä vuotta harhailin sumussa.
 Harmaata,synkkää ja kylmää. 
Aina tullessani tien risteykseen, luulin valinneeni tien valoon. 
Olin väärässä. Kylmyys ja kovuus tiheni, mitä pitemmälle taivalsin.
 Ympärilleni kovettui haarniska.
 Se lopen ruostui kiinni niin, ettei se enään koskaan aukeaisi.

Kunnes varoittamatta näin tieltä poikkeavan polun. Astuin polulle epäröimättä.
 Kuin jokin magneetti veti minua puoleensa. 
Mitä pitemmälle astelin,sen enemmän alkoi valo lämmittämään minua.
 Kuulin linnun laulua, 
värit palasivat pikkuhiljaa ympäröimään minut
 ja puut olivat metri metriltä vihreämpiä. 
Kukat kylpivät väriloistossa ja tuoksuivat huumaavalle.

Polun päässä valossa seisoit sinä,
 kädet ojennettuina minua kohti,valmiina ottamaan minut syliisi. 
Oloni alkoi tuntumaan kevyemmältä ja lämpimältä.
 Katsoin alaspäin,ei haarniskasta tietoakaan. 
Kukkamekko heilui tuulenvireen mukana ja aurinko lämmitti sääriäni ja dekolteetani.
 Nostin katseeni,
sinun silmissäsi kipinä vastasi minun kipinääni. Siellä näkyi rakkaus ja lämpö.
 Juoksin syleilyysi ja kuiskasin; älä ikinä mene pois.
 Puoliskot löysivät toisensa, olemme yhtä.

Kiitos Rakkaani,että tulit elämääni.
 Sinä toit valon, lämmön, rakkauden ja koko elämän merkityksen ❤ 
Minä rakastan sinua Wellu 😍

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Road Trip 01/2017 / Rauma

Eipä ole koskaan ollu syytä vierailla "viholliskoululla". Vaan nyt oli... Sopivasti Road Tripin ohessa siis Raumalla. Kelvin Hughes, ecdis kurssi aiheena. Syystä että, kerrankin otetaan suomen lipun alle yks kaleeri lisää. Vaimon kans päätettiin siinä sivussa keskittyä asiaan ja ottaa pysyviä leimoja itsemme... Ja koska tämä blogi on rakkauden, laitetaampa niistä tänne kuwatukset <3





Vaimo otti nimmarin ranteeseen, ja tupla ween sinne minne se kuuluukin ;)

needlepointtattoo.com

"Todella lämmin palvelu ja asiallisia kaiffareita" En yhtään ihimettele jotta paikkaa kehutaan.

Kiitos Jukka & Mikko <3

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Road Trip 01/2017 / Kalajoki


Ihan alusta saakka on ollut selvää, että jotain pikkasen suurempaa kuin "me" on tässä nyt loksahtanut paikoilleen. Lähtien ihan siitä, että Kalajoelle on hyvä tulla... Ihan sama kumman perheen luona ollaan yötä. Meistä tuntuu, kuin olisimme olleet naimisissa jo 15 vuotta. 5kk.n sijaan... Eikä tämä johdu siitä, että kyllästyttää / puuduttaa / rutinoittaa. Vaan siitä, että se lämpö joka meidän ja perheidemme välillä on, se on todella luonnollista ja syvää. Se oli sitä heti!

Äiti tuumasi toissapäivänä, että aivan kuin olisitte olleet jo iät ja ajat naimisissa.... niinpä <3
Huvittava kommentti, ottaen huomioon että anoppini heitti jo häälounaalla isälleni "Tulihan meistä vihdoin perhettä" kommentin. Kuka, mikä, missä ja miten? Tämän kaiken on tiennyt jo aikaa sitten? Meillähän on Welmerin kanssa jo hurjat salaliittoteoriat siitä, kuinka anopin häissä 1994, tämä homma on pikkutunneilla sovittu. Olihan noissa pippaloissa mukana myös äitini ja isäni...

 Vahvat naiset dinnerillä Sandy Keltissä.

Nautimme dinneriä rakkaan anopin kanssa almost kolme tuntia ja silti tuntui, että aika loppui kesken.
Juttelimme mieheni sanoin "diippiä shittiä", raikkaan naurun ja onnenkyyneleiden säestämänä <3
Tiätty vedimme ruokailun pitkän kaavan mukaan, 
niinkuin kuuluu ja kokki todella teki parhaansa :D
http://www.sandykelt.fi/

 Mainitsemisen arvoinen... Melkein aina alkuruuaksi, meidän juttumme.... Etanat :)



Meidän perheeseen kuuluu myös lähimmät ystävämme. 
Tällä kertaa saimme aikataulut sopimaan Annen ja Tapsan kanssa.
 Kuinka superkiva ilta vietettiin jälleen, oli naurua, lämpöä ja rakkautta. 


Illan pimetessä käperryimme emokodin takkahuoneeseen sohvalle. 
Isä soittaa bassoa, kynttilöiden loimu valaisee ja tv:stä pauhaa klassisesti jokin konsertti niin kuin monena kertana ollessani nuori tyttönen.
 Nyt nautin tästä tunteesta, koska vierelläni on elämäni miehet; aviomieheni ja isäni, sekä rakas äitini. 

Basso, Lagavulin ja ME <3

Elämä on tässä ja nyt, minä tiedän sen. 
Kukaan ei voi rakastaa minua enempää kuin aviomieheni, eikä kukaan häntä kuten minä.

Rakkaus <3 

Road Trip... To be continued...

tiistai 17. tammikuuta 2017

Fiiliksiä Hemavanista II



Ensimmäisellä "leikkitauolla". Mää ajattelin jotta henki tällä vehkeellä lähtee, mutta seleväksi tuli jotta omissa hyppysissä se pentele aina on. Ihan sama ku MP-hommissa. Kaasua painat, väännät tahi kierrät sinä, ei kukaan muu... Tosin tällä järvellä, reki pois perästä... peukalo totteli egoani ja onhan se hauskaa. Kiihtyvyys on järjetön, vaikka fiilis oli, että jokaista edettyy metriä kohti, kelkka suti vähintään kaksi. 


Kuten jo edellä todettiin. Meillä oli ns. ammattilaisiakin mukana... Ilman Jussia ja Susannaa, koko hommasta olis varmaan tullut ns. "heli evac" operaatio. Kuvassa Jussi kiipustaa rinnettä, jonka jyrkkyys ei tietysti kuvasta välity.  Komiaa-a =)




Aurinko alkoi jo laskea ku saatiin "ryhmä rämä" kasattua notskipaikalle. Muistaakseni joku heitti: "Ne makkarat on paistettava vaikka väkisin. Heti ku liekki näkyy ni makkara sinne." Susanna oli aivan oikeessa... Tää oli kunnon "juoksunotski". Pinnalta karrella, sisältä jäässä. Hyvä on perheen pienimpienki oppia moinen elämän tosiasia. <3 


Kaiken kaikkiaan... Tää kelkkakokemus oli LOISTAVA. Mulla ei ole mitään hajua Suomen kelkka "skenestä". Mutta mitä ymmärsin, niin Hemavanissa erikoista on juuri se... Et reitillä ei ole mikään pakko pysyä.

Sopiiko saakelin hienosti tapaan jolla rakkaan vaimoni kanssa muutenkin vedetään? No sopii, eikä ihme jotta tuntuu hienolle. <3

To be continued... 



Fiiliksiä Hemavanista


Vaimo kiipustaa jyrkän rinteen ylös mallikkaasti. Parkitseminen "ajautuu" hiukan sivuun suunnitellusta ;)


Ja ku parkitsee syrjään, joutuu kahlaamaan hangessa...


1220 metrissä maisemastopilla.


Mun ensimmäinen moottorikelkkakaato suoritettuna...

maanantai 16. tammikuuta 2017

Road Trip 01/2017 / Hemavan SWE


Perillä Hemavanissa, noin 1300km iloista automatkaa takana.

Mökillä meitä odotti lämmin sauna, maukas poronkäristys, kylmät juotavat sekä ihanat ystävät: Jussi, Susanna, Adele, Amanda, Aurora, Joakim =)


Opettelemassa kelkkailun saloja. Kiipesimme parhaimmillaan 1220 metrin korkeuteen tunturille josta avautui huikeat näkymät kohti Norjan vuoria.


Minulla kelkkailukokemusta ei käytännössä ollut yhtään... Niimpä Jussi päätti, että on syytä aloittaa varovasti = Vuokrasi markkinoiden tykeimmät laitteet käyttöömme. =) Yamahan turboahdettu
Side Winder... Yli 200 hevosvoimaa piti huolen siitä, että maisema vaihtui tarvittaessa.

Olen myös todella otettu siitä luottamuksesta jota ystävämme meille osoitti. Sain nimittäin kyydittäväkseni Amandan takapenkille sekä Auroran ja Joakimin rekeen. Näin kallisarvoista lastia en olekkaan koskaan kuljettanut. Kieli keskellä suuta mentiin.


Välillä pysähdyttiin leikkimään. Eli reki irti perästä ja sisäinen pikkunaskali irti ilman kyytiläisiä.


Kaikilla aikuisilla oli omat menopelit. Tässä Susannan selfie, vaimo killittää takana omalla Yamahallaan.


Näitä tilanteita mahtui matkan varrelle useita. Lunta oli TODELLA paljon, kokemusta taas todella vähän. Lopputuloksena kelkkoja upoteltiin ja kaadettiin iloisen naurun säestämänä. Iso kiitos ystävillemme pitkästä pinnasta sekä mainioista neuvoista. Nyt todella tiedämme mitä se oikea kelkkailu parhaimmillaan on. Kuvassa kaivetaan rakkaan vaimoni ylämäkeen upottamaa kelkkaa. 



Hemavanissa on tolkkuttoman hienot rinteet. 10 vuotta oli itelläkin kulunut viimeisestä laskukerrasta, mutta niin vaan wanha taipui vielä rinteisiin. Makiaaa!


Rakkaalla vaimolla laskutaukoa oli vielä enemmän (25 vuotta). Niin vaan uskalsi kanssani rinteisiin ja löysi vanhat taitonsa helposti. Jännitys oli kyllä käsin kosketeltava kun varusteita puettiin, mutta kuten sanotaan "rohkea rokan syö". Ensimmäisen laskun jälkeen oli hymy korvissa eikä se siitä hyytynyt koko päivänä.


Pussailutauolla <3 


Road Trip 01/2017... To be Continued...

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuosi 2017 > Oman tyylin löytäminen


Heräsin hytissäni 31.12.2016 klo.23:58... Rakas vaimoni soitti Skypellä ja herätti minut viettämään kanssaan vuodenvaihdetta videopuhelun merkeissä. Miten ihanasti ajateltu! 

Toivotimme toisillemme hyvää uuttavuotta ja totesimme yhteen ääneen, kuinka ihanaa on aloittaa vuosi 2017 yhdessä. Tästä tosiaan tulee meidän vuosi, joka tullaan myös vetämään ihan omalla tyylillä.

Olimme jo edellisen loman aikana todenneet, että meidän pitää luoda ihan uusi tapa seurustella / olla yhdessä. Hoksasimme tämän ollessamme Kalajoella toista kertaa käymässä... Se tuli kuin yhdestä suusta, "meidän täytyy olla paljon enemmän kahdestaan". Täytyy karsia sellaista normaalia ns. elämän kanssa hössöttämistä ja keskittyä meihin. Oli hauska todeta yhdessä, että hetkinen: Nyt tässä meidän jutussa ei normaali yhdessä olon taso oikein riitä. Molemmat janosivat kahdenkeskistä aikaa paljon kiivaammin kuin mihin oli tottunut. Tuolla Kalajoen reissulla päätimmekin muuttaa tapaamme elää yhdessä. Päätimme luoda ihan oman tyylin, tyylin jossa kuunnellaan omaa sydäntä eikä mitään muuta. Tyylin jossa karsitaan ylimääräinen, toisarvoinen kouhkaaminen ja keskitytään olennaiseen. Ja tällä yhdessä hoksatulla metodilla päätimme nyt siis aloittaa vuoden 2017, meidän vuotemme!

Pääsin lomalle 1.1.2017. Rakas vaimoni haki minut Porvoosta ja ajoimme kotiin illaksi. Heräsimme seuraavana aamuna päivän valjetessa... En malttanut nukkua pitkään, vaikka siihen ehkä olisi ollut perusteita. Ei muuten malttanut vaimokaan.

Ajattelin mielessäni: Herranjumala nyt on komeeta... Minulla on tässä aamussa tasan yksi ongelma. Laittaakko sauna tulille, näpätäkkö kahvi päälle vai sytyttääkkö rakas vaimo tuosta vierestä leikkimään? No, tietysti kaikki... Mutta missä ihmeen järjestyksessä? Nauroin ääneen todetessani, että tämä "pulmakimppu" seuraa minua loppuelämäni... Ja siinä ne ongelmat sitten ovatkin. Kaikki muu kun on täysin toisarvoista. Elämä soljuu muualla miten soljuu, eikä se tule liikauttamaan minua tai meitä mihinkään. 

Vietimme noissa tunnelmissa ihanan rennon aamun ja suunnittelimme mitä tekisimme päivällä. Päätimme lähteä tutustumaan Merimaskun luontoon. Katselimme hiukan yhdessä Google mapsia ja etsimme lähistöltä kiinnostavia maaston muotoja. Totesimme niitä olevan tarjolla kosolti. Eli eikun reppu selkään ja lähimetsiin samoilemaan... Olen aikoinaan itsekseni todennut, että mikään ei maadota paremmin kuin luonnossa kulkeminen ja siitä biologisesta yhteydestä nauttiminen mikä meidät lopulta ympäröivään maailmaan sitoo. On mahtavaa, että vaimokin on löytänyt tämän syvyyden itsestään ja voimme yhdessä nauttia elämästä. Monestihan on niin, että ihminen ei ollenkaan kouhkatessaan tajua nauttia ympäristöstään. Keskitytään kaikkeen muuhun paitsi itse elämiseen. Elämä täytetään tavaralla, siitä huolehtimisen pakolla ja kaiken maailman itse keksityillä "velvollisuuksilla", siinä se... Mitään syvyyttä tai elämisen tuntua ei moisessa tavassa vetää ole. Onneksi me olemme vaimoni kanssa molemmat tämän tajunneet, kukin tahoillaan. On makeeta olla tässä asiassa samalla aaltopituudella.

Nuotio on aina cool.

Olemme nyt pari päivää kävelleet Merimaskun kotimme ympäristöä läpi, ja löytäneet mahtavia paikkoja tästä ihan läheltä. Paikkoja joita ei löydä pysymällä tiellä, jalkakäytävällä... Paikkoja jotka ovat ihan vieressä, mutta jotka löytääkseen on tajuttava poiketa sivuun totutuilta kulkuväyliltä. Ihan samaan tapaan kuin olemme vaimon kanssa poikenneet elämässämme sivuun totutusta ja löytäneet sitä kautta toisemme. Sama viisaus pätee ympäristön kokemiseen, tottakai niin on. Elämä toimii niin!

Ego pysyy tiukasti tiellä, totutusta poikkeaminen kun pelottaa.

Poikkemalla saatat löytää jotain uutta...

 Ja ihmeellistä...



Pitäkööt vuosi 2017 siis sisällään mahdollisimman paljon rajojen rikkomista, uusien elämäntapojen opettelua ja paljon yhdessäoloa. Sitä samaa toivotamme kaikille teille rakkaat lukijat. Uskaltakaa repäistä ja eteen saattaa pompsahtaa unelma mistä et ole koskaan kyennyt edes haaveilemaan. Näin on käynyt meille, ja ymmärrämme molemmat täysin miten / miksi. 

Koska olemme uskaltaneet, SIKSI <3



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Unelmien vuosi 2017


Tänään Kapteenska kiipusti viimeisen kerran M/T Kiislan laakonkia pitkin ylös. 
Sen kunniaksi oli sitten kengissä kunnon korotkin. Niiden siivittämä kelpasi hakea mies kodin lämpöön lomailemaan.

Vuosi 2016 toi lopulta kummallekkin jotain mistä ei oltu osattu edes haaveilla. Mitä vuosi 2017 voikaan olla? Ainakin se on taatusti täysin meidän vuosi... 

Merellä odottaa omat uudet haasteensa joiden kautta lapsuuden unelmat käyvät vihdoin toteen.
Kotona taas, no siellä ei sanat riitä ollenkaan. Mitään meiltä ei puutu, elämä on seikkailu ja yhteinen sellainen. Mut jos pienen pienen toiveen saa esittää, niin kopsukoot pienet kengät Tuiskulan kallioilla ennen seuraavaa vuodenvaihdetta... 

Rakkauden täyteistä vuotta 2017 teille kaikille!!!