perjantai 30. kesäkuuta 2017

Rakastuneet Naantalin rannassa



Naantalin vanha kaupunki on meidän yksi lempi treffipaikka. 
Siellä on niin romanttista kävellä käsikädessä kapeita katuja, pysähtyä välillä halimaan ja pussailemaan. Sen paikan taika valkeni meille jo viime syksynä. Muistan eräänäkin syksyn iltana kun istuimme siellä ihan rannassa puiston penkillä vaikka kuinka pitkään ja kattelimme aaltoilevaa meren pintaa. 

Mehän tykätään syödä hyvin. Taitaa mennä fifty-fifty ruokailut kotona ja ulkona. 
Naantalissa me ollaan yleensä käyty syömässä Uudessa Killassa, se on "meidän" paikka, rakas Welmerini vei minut sinne ensitreffeillä syömään ne valkosipulietanat
Ja olihan Uusi Kilta myös meidän hääpäivän dinneripaikka. 

Nyt ajateltiin kokeilla uutta aussi paikkaa nimeltään After Sail
Kiinnostus heräsi sen myötä kun rakkaani on ollut vuoden ausseissa. 
Jospa paikassa olisi jotain samaa tunnelmaa... No, mitään erityisen "aussia" emme paikassa kokeneet. Mutta ruoka oli ok.





Hyvin syötyämme käveleskeltiin hieman rannassa. 
Siellä oli hauskanen koju-kärry, missä oli eri makuisia manteleita paahdettuina. 
Sieltäpä löytyi kotiin herkkuja. 


Jälkkärit käytiin nauttimassa Valborgissa.
 Istuskeltiin siellä sisäpihalla ja nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta. 
Ihanan idyllinen paikka!





Herkullisen sitruuna pannacotan ja kahvin jälkeen suuntasimme käsikädessä
 vanhan kaupungin kapeille kaduille kuljailemaan.











Illan päätteeksi kävimme vielä istumassa iltaa Naantalin kylpylässä.



Romanttinen päivä.

Rakkaallani on ihana tapa yllättää minut viemällä eripaikkoihin treffeille. Nimenomaan treffeille. Sinne ei mennä hengaamaan älypuhelinten ja erinäisten sovellusten kanssa vaan oikeasti nauttimaan toistemme seurasta. 
Aikaisemmin olemmekin maininneet, että esimerkiksi Tuiskulan lähellä on paljon paikkoja missä käydä, mutta niin on myös Merimaskun. Joka päivälle löytyisi uusi paikka.
 Joistakin paikoista tulee sitten vaan speciaalimpia kuin toisista. 

Taitaa Naantalin rannassa vedota meihin meidän ensitreffiemme taika  💓




tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kotirannan lumoa...


Kapteenskan muki Kustavin Savipajan käsityötä

Kesäpäivät on ihana aloittaa juoden aamukaffet takapihalla lintujen laulun säestämänä ja oman rakkaan kainalossa. Mikä upeinta, nyt se on mahdollista! Rakkaani teki pitkän törnin talvella / keväällä ja nyt se palkittiin, saamme nauttia lomailusta tämän kesän.

Meillä on usein tapana köpöstellä tuohon kotirantaan hempeilemään 💓

Rantamakasiinissa on mukava käydä äpöstelemässä.
Nyt me otettiin alkupalaksi meidän vakkarit eli etanat ja pääruokana nautittiin lihaa; grilli- sekä lehtipihvit. 
Kesällä on ihanaa, kun voi nauttia ruokailusta ulkoilmassa. Luonto antaa siihen mainiot puitteet. 
Me emme viihtyisi kaupunkimiljöön terassiravintoloissa, mutta nämä saaristopaikat ovat upeita ja meidän makuun.
 Täytyy kyllä sanoa, että rakkaiden ystävien Susannan ja Jussin ravintolat ovat opettaneet meidät niin hyvälle ruualle, että meistä on tullut aika kriittisiä ruokavieraita ravintoloihin 😂 
Että terkut vaan Sahan Saluunaan keittiölle 😍




Olemme onnekkaita kun saamme asua meren rannalla. 







Usein saunomme pitkään ja katsomme vielä leffaa yön pikkutunneille saakka.
Tämä kirjoitus alkoi aamukahvi kuvalla, on luontevaa laittaa loppuun aamuyön kuva,
 maisema joka tuuditti meidät uniin.
Siinä on jotain niin maagista että ei ole sanoja millä sitä kuvaisi.


Oma venepaikka kotimme takapihalla on enemmän kuin lottovoitto meille. 
Venetukikohtana Merimasku on oivallinen paikka sisemmän saariston tutkimiseen. 
Naantalin rantaan tästä hurauttaa vajaassa kymmenessä minuutissa. 
Sinnehän me sitten suunnattiin hempeilemään....

Hauskasta Naantalin päivästä ensi postauksessa 😍

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Treffit nautisten esi-isiemme jalanjäljillä



Rakkaani yllätti minut tänään treffeillä Turun

Alunperin meidän piti puuhastella puutarhatöissä, mutta kuinka ollakkaan aamukahvin jälkeen taivaalta alkoi tulla vettä kuin aisaa. Rakkaani ei tästä hämmentynyt vaan kysäisi "kiinnostaisko sua käydä katsastamassa merimuseo?"
No kyllä todella kiinnosti!

Ennakkoon Welmeriä kiinnostivat eniten purjelaivat, koska ne edustavat hänen mukaansa aikaa jolloin merenkulussa aidosti oli ns. munaa.
 Minua taas, voi sentään, kiinnosti kaikki.
 Päivän päätteksi, Welmeri kyllä tuumas, että siellä oli kaikkea muutakin mielenkiintoista. Eikä näissä merkeissä vietetty päivä suinkaan tuntunut hänelle työpäivältä.

Tervetuloa rakkaat lukijamme nautiseen päiväämme mukaan kuvien kautta ja jos vain on mahdollista niin käykää itsekin paikan päällä. Käymisen arvoinen paikka.


Perämoottoreita oli esillä hämmästyttävän paljon. Vanhoissa moottoreissa vaikutuksen teki lähinnä käytetyt materiaalit ja yksinkertaisuus.

Hienoja materiaaleja.



Justiina hämmästelee purjelaivojen upeita keulakuvia.

Nykyisillä kotikonnuilla on aikanaan ego meuhkannut. Tuolloin asialla olivat ruotsalaisuuteen ja venäläisyyteen samaistuneet hölmöläiset (Saaristomeren taistelut 1808).

Justiina tihrustaa sukellusveneen periskoopilla.

Welmeri hämmästelee.

Museo oli täynnä toinen toistaan hienompia pienoismalleja.

Museosta löytyi myös kummallisen tutulta kalskahtavia infopläjäyksiä.

Justiina viehtyy herkästi nappuloihin. Tässä radio-aseman kimpussa.

Welmerin mukaan myös tässä infopläjäyksessä on tuttu kaiku.

Ulkona katoksessa lisää egolle niin tarpeellista tappokalustoa.

Vanhempaa Nesteen tankkilaivaa oli myös näytillä (Tavi).

Laivanrakennus osastolla on näytillä hämmästyttävää kädentaitoa.

Löytyipä sieltä myös vaijeripleissi, jota juuri viime lomalla Welmeri Tuiskulassa harjoitteli.

Puutyön laatu hiveli silmiä.

Presidentin ensimmäinen paatti "Kultaranta".

Ihastuimme puisten retkiveneiden kodikkaaseen olemukseen / sisustukseen. Näillä kelpaisi lipua saaristossa, ankkuroida yöksi tyyneen poukamaan ja antaa meren keinuttaa uneen.

Ruorissa pitää aina keskittyä, olkoonkin pultattuna museotilojen lattiaan...

Laivanrakennus puolelle oli myös rekonstruoitu ihan oikea Karibian risteilijöihin rakennettu hytti. Pitihän siellä käydä pussailemassa....


Kapteenin hytistä. Mietittiin, että onkohan täälläkin joku kapteenska juonut aamukahvia tämän ikkunan edessä juuri samoin kuin Justiina oman rakkaansa luona laivalla?

Welmeriä taas huvitti ajatus, kuinka tässä tuolissa varmasti on murehdittu monia alusta koskevia ongelmia. Aivan toisen tyyppisiä kuin hän osaa kuvitella, mutta saman vastuun velvoittamia yhtä kaikki.

Komentosillalla nauratti kovasti, sillä ero Arctican siltaan on valtava.

Welmeri eläytyy.


Tässä Justiina pikku tyttönä Borella. Tätä ruoria yritimme tänään etsiä, muttemme sitä esittelytiloista löytäneet.





Tuplaruori oli mielestämme upea ilmestys. Welmeri päivitteli ruorimiehen näköaloja, sillä näkyvyyden peitti koko aluksen kansi takiloineen ja rakennelmineen.






Tykkivene Karjalassa käytössämme olisi pitänyt olla ns. "kalansilmälinssi", jotta olisimme saaneet vangittua kuviin noita ahtaita tiloja. Tarkoituksen mukaista ja kaikki turha pois on selkeästi pelin henki.


Welmeri hämmästeli laivan uumenissa sen aikaista painolastia, eli kiviä.

Aluksen sisätilat olivat hämmästyttävän pieniä, mikä tietysti peilaa sen aikaisen merenkulkijan fyysistä kokoa.

Tämän ruorin takana on monet myrskyt takuulla pelätty.

Kapteenska pähkinöi aluksen kyökkiä.

Tässä on miehistön messi / makuutilat. Takana olevat laverit ovat siis, uskokaa tai älkää, punkkia. Welmeri tuumasikin, että ajattele miten tästä tilasta on Atlantin myrskyihin rynnitty ulos ja kiivetty mastoihin reivaamaan purjeita. On mahtanut ottaa pannuun / ollu vaakakupissa pikkusen eri kaliiberin jutut ku meilllä nykyseiloreilla. (Ei ole kenttää, netti ei vedä...) Tällaisiin laivoihin tutustuessa silloisen merielämän karuus on käsinkosketeltavaa. 

Welmeri kurkistaa timpurin sappiin, joka ilmeisesti myös toimi hänen majoitustiloinaan.
Kiitokset Forum Marinumille siitä, että saimme kuvata tämän mielenkiintoisen päivämme.
 Vaikka kuvat kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa, eivät ne vedä vertoja itse kokemukselle paikan päällä. Autolle kävelessämme hymyilimme molemmat sitä tiikin ja tervan tuoksua jonka tämä päivä aisteihimme jätti. 



Nostalgisen päivän kunniaksi, kapteenska verhoutui Väinö-pappansa vaimolleen 1960-70-luvulla ompelemaan mekkoon. Sateisessa ja tuulisessa säässä mekko osoittautuikin loistavaksi asuksi. Kangas oli paksua ja kuosi miellytti Welmerin silmää, mitä muuta mekolta muka olisi voinut vaatia?



Mikä IHANA päivä 💓
Rakkaalleni kiitokset, hän todella osaa aina yllättää minut.