keskiviikko 30. elokuuta 2017

Viherlahden luontopolku Merimaskussa

Meillä on Merimaskussa tapana käydä taaplailemassa läheisellä Raision seurakunnan luontopolulla. Polku on ihan kulman takana ja vie ajatukset hienosti  ns. sivistyksestä pois. 

Koska polku on seurakunnan, sen varrella on oivia pieniä opasteita & mietetekstejä. Luemme näitä tauluja kävellessämme ja rupattelemme mitä moiset käsitteet meille merkitsevät. Mitäpä jos taaplataan 
polku sekä mietteet läpi meidän silmin? Mitä me mietiskelemme näiden herätteiden äärellä?

Rakkaus. 

Meille se on jotain ennenkokematonta yhteyttä. Jokin voima ajatus / tunnemylläkän takana. Rakkaus on meille ehdotonta, kun se molemmille on aikaisemmin ollut jotain paljon pinnallisempaa, ehdollista ns. egon tapaa rakastaa. 

Olemme molemmat todella nöyriä tämän löytämämme rakkauden edessä. Se ohittaa kaiken muun ja antaa meille voimaa kaikkeen mitä teemme.




Luontopolulla maadoittuu. Niin isännät kuin otuksetkin. 


Polun varrella on myös pieni ulkoilmakirkko. Meidän mielestä tällainen on todella makeeta... Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, mutta voimme ihan hyvin hämmästellä kirkon juttuja siinä missä kaikkea muutakin.

Rakkaat tyttöset ristin varjossa.


Yhteys. 

Yhteys omaan itseen on meillä egovetoisilla nykyajan kouhkaajilla lähes poikkeuksetta tyystin kateissa. Sen sijaan että, tuntisimme itsemme, tunnemme vain ajatus / tunne / käsitekimpun jota kutsumme erisnimellä ja jolla tietysti on oma tarinansa. Kukaan meistä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tuo kimppu, vaan se tila tai näyttämö jossa tunteet ja ajatukset kulloinkin saavat näytösvuoronsa. Jos ihminen joskus tämän pieneltä vaikuttavan seikan todella tiedostaa, muuttuu elämä kutakuinkin täydellisesti. Buddhalaisuudessa tätä kutsutaan valaistumiseksi, heräämiseksi oman egon unesta. 

Egovetoinenkin ihminen saa toisinaan vahingossa välähdyksiä tästä yhteydestä. Monesti niitä tuottaa vaikkapa jokin mieluisa harrastus joka tavallaan vie mennessään niin, että hetkeksi egon tunne/ajatuskimppu lakkaa mylläämästä ja on vain vallitseva hetki. Noina hetkinä normaalisti täysin unessakin oleva ihminen saa kokea yhteyden... 

Lepo. 

Elämässä kaikki on aaltoliikettä... Alkaen pienimmistä hiukkasista aina universumin sykkeeseen saakka. Ihmisen elämäkin on eräänlainen aalto. Aalto saa alkunsa syntymästä, nuoruuden aikana aalto kasvaa kunnes saavuttaa keski-iän lakipisteensä ja kääntyy laskuun. Lopulta aalto hiipuu pois. Näin aaltoina ajatellen on vain luonnollista, että lepo kuuluu perustavanlaatuisena osana elämään. Aherrus olkoot nouseva / lakipisteessään oleva aalto, ja lepo sitten se aallon laskeva osa / pohja. Unohda levätä, ja toimit elämän perusolemusta vastaan. Tietysti tämän voi lyhytaikaisesti tehdä, mutta jos trendi on pysyvä niin ongelmat seuraavat takuu varmasti. Lepo on aivan yhtä tärkeä osa elämää kuin toimintakin. Ilman lepojaksoa kun ei ole aaltoa. 

Luontopolun varrella on runsaasti marjoja. Mustikoita, puolukoita. Niitä on mukava välillä pysähtyä mutustelemaan ja sitten jatkaa taaperrusta.

Huolenpito. Mitä on aito huolenpito? Pyyteetöntä, oman edun sivuuttavaa välittämistä. Harvinaista.

Rauha. 

Jotain mitä egovetoinen ihminen ei oikeastaan edes käsitä. Egon kautta elettäessä, ihmisellä ei ole koskaan rauhaa. Jatkuvasti on ainakin: Ajateltava, suunniteltava, haaveiltava, tuskailtava, huolehdittava, kadehdittava. Lista on loputon... Lisäksi on jatkuvasti oltava menossa, hetkeksikään ei pysähdytä koska pysähtyminen on pelottavaa. 

Rauha on oikeastaan ainoa asia mitä kannattaisi tavoitella. Kaiken toiminnan tulisi alkaa rauhan tilasta. Kun ihmisellä on rauha, hän kykenee tekemään aidosti oikeita päätöksiä. Rauhan tilassa ihmistä ei riepottele oman egon, eikä yhteisön paineet. Rauhasta syntyvä toiminta on tietoista ja täten hedelmällistä. Rauhasta syntyvä toiminta ei ole koskaan tuhoavaa. 

Rauha on liki sukupuutossa oleva henkinen tila.

Polulle mahtuu jopa yksi jyrkempi nousu jossa on köysikin apuna tukemassa kiipustajaa.

Mun tyttöset marjastustauolla.

Toivo. 

Toivo edustaa meille sitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä herätä egostaan. Jokainen hetki on toivoa täynnä ja jokainen sekunti edustaa uutta mahdollisuutta räpsäyttää silmät auki ja kokea elämä täytenä. 

Kiitollisuus.

Elämä koettuna sellaisenaan, on ihanaa. Jokainen hetki ilman oman egon höpötyksiä ja ongelmia on ainutlaatuinen ja syvä. Niinä hetkinä kun egoonsa nukahtaa ja alkaa voida milloin milläkin perusteilla pahoin, elämä menettää makunsa ja ihmeellisyytensä. Nuo hetket voivat olla lyhyitä tai pitkiäkin "mussutus sessioita". Kiitollisuus elämää kohtaan vaihtuu noina aikoina katkeruuteen. 

Kunnioitus.

Kunnioitus kaikkea elämää kohtaan. Me kaikki olemme henkisiä olentoja joilla on fyysinen kokemus. Henkisyys on jotenkin vanhanaikainen ja väärin käytetty termi. Henkisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä kuitenkin itse elämää joka meissä kaikissa on. Tätä elämää kaikissa muodoissaan täytyisi ymmärtää kunnioittaa. Elämä on se mystinen voima mikä saa kaiken universumissa toimimaan. Jos et kunnioita elämää, et kunnioita tietysti myös itseäsikään elävänä olentona. 

Kohtuus.

Jokainen ihminen kokee elämänsä olevan ns. elannon hankkimista. Mutta kuinka yleistä tämä varsinaisen elannon hankkiminen itseasiassa on? Moderni egovetoinen ihminen kuvittelee pyörittävänsä elämäänsä ikäänkuin elannon puitteissa. Tosiasia on kuitenkin, että elääksesi tarvitset: Lämpöä, ruokaa, unta, läheisyyttä ym. perusjuttuja ja siinä kaikki. 

Kaikki muu sälä jonka kimpussa häärit ns. elannon varjolla on ylimääräistä = oman hataran egon vaatimaa minäkuvan pönkitystä. Egolle ei mikään koskaan riitä, yhden saavutuksen takaa löytyy seuraava unelma ja taas mennään. Ego ei koskaan ole kohtuullinen eikä liioin tyytyväinen. Sanotaan, että ikiliikkujaa ei olisi keksitty, mutta se ei pidä paikkaansa. Ego on henkinen ikiliikkuja jokaisessa meissä, jota ruokkii tyytymättömyys ja joka ei koskaan lepää. 

Polun varrella on hyvä kysymyksiä joiden ääreen on mukava pysähtyä ja mennä itseensä. Milloin sinä viimeksi olen mennyt itseesi? Yleensä kun mennään "toisiin" ja heidän tekemisiinsä. 

Sovitus.

Sinä hetkenä kun heräät ensimmäistä kertaa egosi unesta, tajuat kuinka typerä olet koko tuota hetkeä edeltävän elämäsi ollut. Miten olet repinyt, raastanut, loukannut, tallonut ja käyttänyt hyväksi kaikkea ympärilläsi. On noloa tajuta millä peruspilareilla omaa elämäänsä on vienyt läpi. 

Alkaa uusi sovituksen aika, elämä jossa pyrit olemaan tietoinen egosi vaikutuksesta tapoihisi toimia. Tulee tarve olla ns. parempi ihminen. Tulee tarve jollain tapaa varmistaa, ettei enää koskaan vedä samoin kuin on aiemmin vetänyt. Tiedostat syvästi karman olemassaolon ja sen miten oma toimintasi vaikuttaa omiin elinoloihisi karman kautta. Vanha kansa sanoo: Sitä niittää mitä kylvää. Alat tietoisesti kylvää ympärillesi positiivisia asioita. Jätät niin sanotusti mussutuksen muille. 

Mitä risti sinulle merkitsee? 

Synti.

Synti = ego. Jokaisella meillä on kyky ajatella ja tuntea. Ajatukset ja tunteet ovat erottamattomat ja muodostavat egon perustan. Ego on ihmiselle hyödyllinen työkalu, mutta isännäksi siitä ei koskaan ole. Ego ei siis ole mitään mitä pitää itsestä ruoskia pois taikka kuolettaa / kieltää. Se pitää ainoastaan tiedostaa, jotta se ei pääse hallinoimaan elämääsi. 

Täysin tiedostamaton ego on aina isännän roolissa ja ihminen tässä asetelmassa pelkkä robottimainen sätkynukke. Valitettavasti moderni yhteiskunta nojaa juuri sätkynukkeihin ja näin egon laajamittainen tiedostaminen ei ole juuri kenenkään intresseissä. Maailma on tasan sen näköinen paikka kuin se ansaitseekin olla. Ihmisen ja ihmisten muodostaman yhteiskunnan sisäinen tila peilaa aina suoraan ulospäin. Näin sen tietysti kuuluukin olla. 

Luominen.

Mikä on se tila josta elämä syntyy? Kukaan ei varmasti osaa tähän vastata, mutta jostain elämää kuitenkin ilmestyy jatkuvana virtana. Ja kun aika koittaa, tämä elämä palaa takaisin alkulähteeseensä. Luominen on se hetki kun alkulähteen "ideasta" (jos noin voi sanoa) pulpahtaa elämää, milloin missäkin muodossa.




Pohditko sinä usein ns. syvällisempiä kysymyksiä?

Meille Viherlahden luontopolku on paikka jossa tulee pohdittua. Se toimii hyvänä herättäjänä elämän ihmeellisyyteen. Ja miten mainiota on, että siellä asioita pohdiskellessa saa olla itse osana tuota ihmettä puhtaimmillaan = luonnossa. Ei pääse näihin svääreihin vaikka kuinka mietiskelisi samoja asioita kauppakeskus Myllyn liukuportaissa. 😏


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti